Venevuokraussopimus, Voimassa 12.4.2021 alkaen

1. VUOKRASOPIMUKSEN SYNTYMINEN Vuokrasopimus syntyy tilaustavasta riippumatta aina Juva Shipping Oy:n tai tämän edustajan (jäljempänä yhteisesti”Operaattori”) sekä Vuokrasopimuksen hyväksyneen henkilön tai sen juridisen henkilön (jäljempänä yhteisesti ”Vuokraaja”), jota vuokrasopimuksen allekirjoittanut henkilö edustaa vuokraustapahtumassa.

 2. LUOVUTUS VUOKRAAJAN KÄYTTÖÖN Operaattorin on luovutettava vene vuokraajalle käyttökuntoisena ja lain mukaisena sovittuna aikana ja sovitussa paikassa. Lisäksi Operaattorin tulee antaa Vuokraajan erillisestä pyynnöstä riittävä opastus veneen käytöstä. Vuokrattava vene on tarkistettu Operaattorin tai tämän yhteistyökumppanin toimesta ennen Vuokraajalle luovuttamista. Kuitenkin myös Vuokraaja on velvollinen tarkistamaan veneen vastaanoton yhteydessä veneessä mahdollisesti jo olevien vaurioiden tai puutteiden todentamiseksi. Mahdollisista vaurioista tai puutteista on heti ilmoitettava Operaattorille.

Ellei puutteista tai vaurioista ilmoiteta Operaattorille vuokrauksen alussa, katsotaan palautuksen jälkeisessä tarkastuksessa tai seuraavan käyttäjän aloitus-tarkastuksessa ilmenevät puutteet ja/tai vauriot Vuokraajan kustannettaviksi tämän sopimuksen myöhempien ehtojen mukaisesti, mikäli voidaan olettaa puutteen tai vaurion aiheutuneen Vuokraajan toimien välittömänä tai välillisenä seurauksena. Vuokraajan tulee olla täysi-ikäinen (18 vuotta). Tehdessään tämän sopimuksen vuokraaja vakuutta, että hänellä on riittävät tiedot ja taidot veneen turvalliseen kuljettamiseen vallitsevissa sääolosuhteissa ja valitulla alueella.

3. VENEEN KÄYTTÖ VUOKRAUKSEN AIKANA 

Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan veneestä yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö omastaan, sekä noudattamaan ajaessaan erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vuokraaja sitoutuu käyttämään venettä vain sille tarkoitetulla tavanomaisella tavalla. Veneen jäädessä hetkeksikin pysäköidyksi, se on ehdottomasti lukittava. Vuokraaja sitoutuu itse kuljettamaan venettä. Hän saa luovuttaa veneen toiselle tai toisen kuljetettavaksi vain jos vuokrasopimukseen on erikseen merkitty lupa siihen. Vuokraaja on velvollinen antamaan tiedon tämän sopimuksen sisällöstä sille henkilölle, jolle hän tämän sopimuksen puitteissa vuokrakohteen luovuttaa. Veneen käyttäminen lainvastaisiin tarkoituksiin, hinaukseen, kilpailuihin tai niiden harjoituksiin sekä ajo-opetukseen on kielletty. Venettä ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ellei siitä ole Operaattorin kanssa erikseen sovittu. Tupakointi ja kotieläinten kuljetus veneessä on kielletty. Vuokraaja vastaa aina täysimääräisesti vuokra-aikana veneen käyttämisestä aiheutuneista pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksuista, yksityisen pysäköinninvalvonnan maksuista, ylikuormamaksuista, rikesakoista, ylinopeudesta ja muusta liikennerikoksesta tai rikkomuksesta aiheutuneesta sakosta. Vuokrasopimuksen allekirjoituksellaan Vuokraaja oikeuttaa Operaattorin antamaan viranomaisille henkilötietonsa edellä todettujen seuraamusmaksujen määräämiseksi. Vuokraaja maksaa käyttämänsä polttoaineen. Veneessä käytettävä polttoaine on laadultaan bensiini 98E5 tai bensiini 95E10. Vuokraaja vastaa väärän polttoaineen tankkaamisesta tai käytöstä veneelle aiheutuvista vahingoista täysimääräisesti. Mikäli Vuokraaja palauttaa veneen vajaalla tankilla, Operaattorilla on oikeus veloittaa puuttuva polttoaine ko. Seapoint aseman normaaleilla tolppahinnoilla ja lisäksi tankkausmaksu 50€ ( sis alv24%). 

4. VUOKRAAJAN VASTUU VENEEN JA SEN VARUSTEISTA VUOKRA-AIKANA, OMAVASTUUT Vuokraaja on velvollinen korvaamaan Operaattorille venettä tai sen varusteita vuokra-aikana kohdanneet vahingot ja katoamiset sekä maksamaan veneen korjauksen ajalta seisonta-ajan korvauksena Sopimuksen mukaista vuokraa enintään 30 päivän ajalta. Vuokraajan vastuu on kuitenkin rajattu omavastuu osuuteen joka on 1000€. Kolmannelle osapuolelle vuokraaja on tästä huolimatta velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot täysimääräisesti. Operaattori kehottaa Vuokraajaa tarkastamaan henkilökohtaiset vakuutuksensa vastuuvakuutuksen osalta. Perusomavastuu veloitetaan jokaisesta vahingosta erikseen. Perusomavastuuta voi jossain tapauksissa pienentää tai sen voi joissain tapauksissa kokonaan poistaa vuokrasopimuksessa erikseen sovittavalla lisämaksulla. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan Operaattorille vahingot täysimääräisinä ilman omavastuurajoitusta, mikäli vahingot ovat syntyneet tai aiheutuneet jollain seuraavista tavoista: ylikuormaus, tupakointi, vauriot verhoiluissa, avainten katoaminen, väärän polttoaineen käyttäminen, ajaminen ajoneuvon koko huomioon ottaen liian ahtaissa tiloissa tai matalissa vesissä tai tämän sopimuksen ehtojen rikkomisesta. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan Operaattorille veneen epätavanomaisesta likaantumisesta johtuvat siivous- ja puhdistuskustannukset. Vuokraajan täysimääräinen korvausvelvollisuus koskee aina myös vahinkoja, jotka ovat välittömästi tai välillisesti johtuneet Vuokraajan rikollisesta menettelystä, veneen käytöstä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena tai muusta tahallisuudesta tai törkeästä tuottamuksesta tapahtuneesta sopimusehtojen rikkomisesta.
 

5. MENETTELY VENETTÄ KOHDANNEESSA VAHINKO- TAI RIKKOUTUMISTAPAUKSESSA Vuokraajan on välittömästi ilmoitettava Operaattorille veneeseen vuokra-aikana tulevasta viasta tai venettä kohdanneesta vahingosta. Venettä kohdanneesta rikoksesta, liikennevahingosta sekä henkilö- ja eläinvahingosta on aina ilmoitettava heti myös poliisille. Vahinkotilanteessa Vuokraajan on aina täytettävä kirjallinen vahinkoilmoitus Operaattorille. Vuokraaja vastaa edellä todettujen ilmoitusten laiminlyönnistä johtuneista vahingoista täysimääräisestä. Operaattori vastaa veneessä vuokra-aikana ilmenevästä teknisestä viasta, joka ei johdu Vuokraajan käyttövirheestä ja/tai huolimattomuudesta. 

6. VUOKRAN MAKSAMINEN Ellei muusta maksutavasta ole erikseen sovittu, Vuokraaja maksaa sopimuksen mukaisen vuokran mahdollisine lisineen verkkomaksuna Operaattorin varausjärjestelmässä. Jo vuokrasopimusta tehdessään Vuokraaja hyväksyy ennakkoon vuokrauksesta laadittavan lopullisen laskelman ilman, että hän allekirjoittaa sitä henkilökohtaisesti. Operaattorilla on oikeus vuokrauksen yhteydessä tehdä Vuokraajan maksukortille ennakkovarmennus arvioitua lopullista vuokraa ja mahdollista muuta veloitusta vastaavalle summalle, jolla Operaattori varmistaa, että Vuokraajan maksukorttitilillä on katetta ja että maksukortti on voimassa. Erityisesti todetaan, että Operaattorilla on oikeus, silloin kun peruste tähän on olemassa, veloittaa vuokrasopimuksessa yksilöidyltä Vuokraajan luottokortilta sopimuksen mukaisen vuokran lisäksi lisäveloituksia seuraavista asioista: sopimuksen mukainen perusomavastuu, polttoaineveloitukset, vuokra-ajan pidentymisestä johtuvat vuokrat ja maksut, veneen toimitus- ja noutoveloitukset, veneen käytöstä vuokra-ajan aikana aiheutuneet pysäköintivirhemaksut, rikemaksut, sakot, tietullit, ruuhkamaksut, ylikuormamaksut ja muut vastaavat maksut hallintokuluineen. Mikäli sopimukseen Vuokraajaksi merkitty juridinen henkilö ei halua tai kykene maksamaan vuokraa, sanotun Vuokraajan puolesta sopimuksen allekirjoittanut henkilö vastaa vuokrasta sekä mahdollisista vuokraukseen liittyvistä näiden ehtojen mukaisista lisämaksuista henkilökohtaisesti. Operaattorilla on lisäksi oikeus milloin se katsoo tarpeelliseksi, vaatia Vuokraajalta vuokrauksesta johtuvien maksujen vakuudeksi 2 luottokorttia. 

7. OPERAATTORIN VASTUU VENEESSÄ OLEVASTA VIRHEESTÄ JA VIIVÄSTYKSESTÄ Mikäli veneessä ilmenee vuokra-aikana tekninen vika tai muu virhe, josta Vuokraaja ei ole vuokrausehtojen mukaan vastuussa, Vuokraaja voi vaatia Operaattorilta virheen korjaamista tai virhettä vastaavaa hinnanalennusta. Mikäli Operaattori ei kykene luovuttamaan vuokravenettä Vuokraajan käyttöön vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti, Vuokraajalla on oikeus saada maksettu vuokra takaisin. Operaattorilla on oikeus korvata sopimuksen mukainen vuokraväline vastaavalla.

8. VENEEN PALAUTTAMINEN SOPIMUKSEN MUKAISEN VUOKRA-AJAN PÄÄTTYESSÄ Vuokraajan on palautettava vene kaikkine varusteineen sovittuun paikkaan vuokra-ajan päättyessä. Sopimuksen mukainen vuokra-aika päättyy, kun vene avaimineen on palautettu Operaattorille tai kun Operaattori on saanut vuokraajan ilmoituksen veneen palauttamisesta Operaattorin hyväksymään paikkaan. Mikäli venettä ei ole näin palautettu eikä vuokra-ajan jatkosta ole todistettavasti sovittu, Operaattori voi ilmoittaa asian poliisille. Operaattorilla on oikeus periä Vuokraajalta täysimääräinen vuokra veneen palautusviiveen ajalta sekä korvaus viiveestä Operaattorille aiheutuneista ylimääräisistä töistä ja muista asiaan liittyvistä taloudellisista vahingoista. Mikäli muusta ei ole sovittu, vene on palautettava täydellä tankilla. Operaattori ei vastaa veneeseen palautushetkellä jätetystä omaisuudesta. 

9. VENEEN PALAUTTAMINEN SOPIMUKSEN MUKAISEN VUOKRA-AJAN PÄÄTTYESSÄ Veneen ennenaikainen palauttaminen ei velvoita Operaattoria ennakkoon maksetun vuokrahinnan palauttamiseen Vuokraajalle. Vuokraajan on palautettava vene kaikkine varusteineen sovittuun paikkaan vuokra-ajan päättyessä. Sopimuksen mukainen vuokra-aika päättyy, kun vene avaimineen on palautettu Operaattorille tai kun Operaattori on saanut vuokraajan ilmoituksen veneen palauttamisesta Operaattorin hyväksymään paikkaan. Mikäli venettä ei ole näin palautettu eikä vuokra-ajan jatkosta ole todistettavasti sovittu, Operaattori voi ilmoittaa asian poliisille. Operaattorilla on oikeus periä Vuokraajalta täysimääräinen vuokra veneen palautusviiveen ajalta sekä korvaus viiveestä joka on 150€ alkavalta viivästyneeltä tunnilta. Mikäli muusta ei ole sovittu, vene on palautettava täydellä tankilla. Operaattori ei vastaa veneeseen palautushetkellä jätetystä omaisuudesta. Vene tulee palauttaa asianmukaisesti kiinnitettynä ja siivottuna sekä lukittuna.

 

10. SOPIMUKSEN PURKAMINEN Operaattorilla on oikeus purkaa sopimus välittömästi, mikäli käy ilmi, että Vuokraaja rikkoo olennaisesti sopimusehtoja. Vuokraaja on tällöin velvollinen välittömästi palauttamaan veneen kaikkine varusteineen sovittuun palautuspaikkaan. Kumpi tahansa osapuoli voi purkaa sopimuksen, mikäli vene varastetaan tai veneeseen tulee Operaattorin vastuulla oleva veneen käytön estävä vika eikä Operaattori toimita korvaavaa venettä kohtuullisessa ajassa ilmoituksesta. 

11. VUOKRASOPIMUSTA KOSKEVAT RIIDAT Vuokrasopimusta koskevat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti neuvottelemalla. Jos erimielisyys saatetaan tuomioistuimen ratkaistavaksi, asian ratkaisee Operaattorin kotipaikan käräjäoikeus tai kuluttajariitatapauksissa muu lain mukainen alioikeus.